Vuoden 2021 syksyllä julkaistiin vuosina 2020-2021 toteutettu arviointi oikeustieteellisen koulutuksen tilasta. Varsin kattava arvio antaa palautetta tiedekuntakohtaisest ja yleisesti koulutuksemme tilasta. Arviointi vastaa vahvasti opiskelijoiden näkemystä tilanteesta tarjoten arvokasta tietoa koulutuksemme kehittämisen tueksi seuraaviksi vuosiksi. Tiedekuntien arvostelut on jaoteltu useampaan kategoriaan, joiden pohjalta koulutuksen kehityskohtiin on helppo tarttua. Karvi-arviointi onkin loistava keino saada tiedekunnan ulkopuolisen tahon koostamaa palautetta koulutuksesta ja kannustankin jokaista lukemaan Karvi-arvioinnin oman tiedekuntansa osion.
Karvi-arvioinnin yleisessä osassa mainitaan osaamislähtöisyyden puolelta kehityskohteina muun muassa opetuksen pedagogisuuden, osaamislähtöisyyden ja koulutusyksikköjen välisen yhteistyön selkeyttäminen sekä systematisoiminen. Myös arvioinnnin ja osaamistavoitteiden viestimisen ja johdonmukaisuuden parantamisesta kerrottiin laajasti Karvi-arvioinnissa. Lisäksi opiskelijoiden stressinhallintakyvyn huomautettiin vaativan kehittämistä monilta osin psyykkisesti raskaalla alallamme. Jokainen varmasti näkee nämä alueet kehittämistä vaativina kohteina omassa tiedekunnassaan. Karvi-arvioinnin tulosten pohjalta onkin useammassa eri tilaisuudessa usealla eri tasolla herännyt laajalti keskustelua. Itse arviointi ja sen pohjalta kirjoitettu raportti eivät ole kuitenkaan tämän tekstin pääaiheena, vaan käsittelen tiiviisti palautteen merkitystä ja siihen reagointia erityisesti opetuksen kannalta. Palautteen saaminen saa aikaan vaihtelevia tunteita eri tahoissa: palautetta pidetään tarpeellisena, perusteettomana kritiikkinä tai joissain tapauksissa samana vanhana valituksena.
Palaute ja sen pohjalta käytävä keskustelu on oikeustieteellisen alan jatkuvuuden elinehto. Kuten jo aiemmin totesin, palautteen vastaanottaminen on kuitenkin varsin yksilökohtaista: yksi kokee silmiensä tulleen avatuiksi, toinen reagoi defensiivisesti pohtien palautteen merkityksellisyyttä. Ensireaktion jälkeen palaute tulisi kuitenkin käydä ajatuksella läpi ja reflektoida sen jälkeen omaa toimintaansa, ja sitä, ovatko omat käytänteet opetuksessa ja arvioinnissa todella niitä parhaita, vai voisiko niitä kehittää. On tosin varmasti etenkin professorina vaikea kokea muutoksen tarvetta omalle kurssilleen, jos sen on toteuttanut samalla tavalla jo useamman vuoden, jopa vuosikymmenen ajan. Opiskeleminen kuitenkin muuttuu jatkuvasti ja siten myös opetuksen tulisi muuttua sen mukana. Muutamassa vuodessa olemme siirtyneet paljolti digitaalisia alustoja hyödyntäviin opetusmuotoihin, koronan aikana myös itse luentojen osalta. Lisäksi muutaman vuoden aikana opiskelija-aines on muuttunut, kun todistusvalinnan myötä entistä suurempi joukko opiskelijoita tulee suoraan lukiosta yliopistomaailmaan, joka on kovin erilainen ensiksi mainittuun verrattuna. Yliopistojen tulisikin huomioida nämä muutokset opetuksen järjestämisessä ja itse opetuksessa. Karvi peräänkuluuttaa monen tiedekunnan kohdalla kommunikaation ja dialogin merkitystä opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden kesken. Kommunikaation avulla molemmat osapuolet ovat paremmin tietoisia siitä, mitä toinen osapuoli haluaa ja odottaa toiselta. Ilman kommunikaatiota annettu tyhjä palaute ei riitä, se on avattava Karvin tapaisesti laajemmin. Karvikin voi, ja onkin herättänyt keskustelua siitä, miten opetusta tulisi kehittää, mikä on erittäin positiivinen asia. Annettua palautetta voi tottakai kritisoida, mutta kritiikinkin jälkeen on ymmärrettävä, että annetulla palautteella on jokin syy. Vaikka palaute saattaa tuntua pahalta ja jopa suututtaa, olisi ensireaktioiden jälkeen pystyttävä tarkastelemaan omia ja koko tiedekunnan käytäntöjä laajemmin. Siten oma perspektiivi laajentuu ja palautteen perimmäisen syyn voi oivaltaa. Palautteen on kuitenkin pysyttävä asiallisena eikä sitä pidä henkilöidä. Juuri sellainen palaute saattaa jättää niin karvaan maun suuhun, ettei tulevaakaan palautetta enää halua ottaa huomioon.
Palautteeseen voi siis reagoida monella tapaa. Asialliseen, vaikkakin hyvin negatiivissävytteiseen, palautteeseen on kuitenkin pystyttävä reagoimaan närkästymättä ja nähdä palaute keinona kehittää omana toimintaa ja opetusta, ei vain tyhjänä valituksena, jolla ei ole merkitystä omien pedagogisten käytäntöjen kannalta. Tuleva vuosi tulee näyttämään, miten Karvin antamaan palautteeseen on reagoitu: millaisia toimia eri tiedekunnat tekevät ja lisääntyykö niiden keskinäinen yhteistyö. Kevät on antanut jo hyviä merkkejä, mutta merkittävät muutokset ovat vasta edessä.
Kaapo Havuluoto, Hallituksen jäsen