Viime aikoina olen huolestuneena seurannut juristien kesken käytävää keskustelua siitä, miten kuormittavaa juristityö on ja miten paljon juristilta odotetaan. Ei riitä, että asiakas odottaa juristin osaavan vastata jokaiseen kysymykseen suoralta kädeltä ja asioiden hoituvan sekä salamannopeasti että halvalla, vaan lisäksi esimies puuskuttaa niskaan ja painostaa tekemään töitä nopeammin, paremmin ja enemmän. Kun juristilla on niskassaan näin valtavat paineet, ei tietenkään ole ihme että osa asioista siirtyy nuoren ja innokkaan traineen tai vähemmän aikaa töitä tehneen kollegan hoidettavaksi. Hyvin ymmärrettävää on se, että tämä nuori ja innokas trainee tekee mielellään oikeita hommia – oppiihan niistä paljon – ja vastaa kysymykseen “hoitaisitko tämän?” myöntävästi. Ongelma nouseekin esiin siinä, että aina samaan aikaan opintoja hoitavalla harjoittelijalla ei ole henkisesti riittäviä resursseja hoitaa kaikkia hänelle tarjottuja tehtäviä, mutta hän saattaa silti kokea painetta hoitaa tarjotut tehtävät opintojensa ja oman jaksamisensa kustannuksella.
Nykyinen yhteiskuntamme ihannoi vahvasti kiirettä. Jos ihmisellä ei ole jatkuvasti kiire, mitä hän oikein tekee? Laiskottelee? Elää muiden siivellä? Ihminen on onnistuja silloin, kun hänellä on niin paljon tekemistä, että hän ehtii juuri ja juuri suorittaa kaiken tämän tekemisen. Jopa vapaa-aika tuntuu nykypäivänä vaativan suorittamista ja esimerkiksi rästiin jääneiden kotitöiden tai muiden projektien edistämistä. Sama ilmiö näkyy vahvasti juridisella alalla, jossa varsinkin ylipitkät työpäivät ja -viikot näyttävät olevan arkipäivää. Koska itse pidän tällaista kiireen ihannointia ja vapaa-ajan uhraamista työlle todella haitallisena sekä fyysiselle että mielenterveydelle, minusta on ollut hienoa nähdä tämän käytännön kritisointia eri tahoilta. En usko että kukaan hyötyy loppuun palaneista juristeista, vielä vähemmän loppuun palaneista opiskelijoista.
On mielestäni erittäin hyvä, että oikeustieteen alalla monella on mahdollisuus tehdä töitä jo opintojen aikana. Kokemus työelämästä on arvokasta valuuttaa valmistumisen jälkeen, ja opinnotkin kiinnostavat uudella tavalla kun opittuja asioita pääsee soveltamaan käytännössä. Oikeustieteen opiskelijan ei kuitenkaan pitäisi kokea, että hänen on pakko päästä oman alan töihin opiskeluaikana, tai muuten hänen tulevaisuutensa juristina on vaakalaudalla. Epäreilua on myös se, että jo harjoittelu- tai työpaikan saanut opiskelija ei voi kieltäytyä esimerkiksi ylitöistä siinä pelossa, että hänet nähdään laiskana tai heikkona. Myös pelko työllistymisen vaarantumisesta seuraavaan työpaikkaan tai samalle työnantajalle uudestaan voi painostaa opiskelijaa ottamaan hoitaakseen tehtäviä, joihin hänellä ei oikeasti ole resursseja.
Vetoankin siis sekä työnantajiin että opiskelijoihin. Työnantajat, tuokaa esille tehtäviä antaessanne, että työt tehdään jaksamisen ehdoilla. Älkää painostako jo valmiiksi uupunutta opiskelijaa tekemään lisää töitä vain siksi että olette itse haukanneet liian ison palan. Ja opiskelijat, kieltäytykää rohkeasti töistä joita ette pysty tekemään! Me uutena sukupolvena voimme olla vauhdittamassa muutosta parempaan suuntaan.
Venla-Mari Leppäniemi, Hallituksen jäsen